did you shoot all your troubles

Sunnuntai aamun päänsärky ja julkaisemattomia blogitekstejä, joiden sanoma on vanhentunutta. Sekoitan pakkaani päivä päivältä enemmän, feidailen ihmissuhteita elämässäni vaan palatakseni vanhalle uralle. Joskus eräs tärkeä ystävä sanoi "kun vanha suola janottaa, juo viskiä". Olisi kaiketi pitänyt kuunnella. Nyt molemmat herra J ja herra T on vaan polkuja, joita en koskaan valinnut.

Viime viikko, tämä viikko - mitä uutta. Edellisellä viikolla rannalla loikoilu oli varsin mukavaa, Tampereelle paluu virkisti. Perjantaina heräsin aikaisin vaan käydäkseni jyväskyläläisen ystävän kanssa hesessä ja tuhlatessa aikaa ajelemalla ympäriinsä ja pyöriessä ideaparkissa. Re-unionit on ehditty kahdesti kyhätä kokoon, ollaan istuttu iltaa puistoissa, kaverilla ja hyppyrimäellä maisemia ihaillen. Oon viettänyt ystävän kanssa sadepäivää istuen sillan alla, puhuen ja miettien asioiden monimutkaisuutta. Oon nähnyt ihmisiä, katsonut kaverin luona sinkkuelämää- tuotantokautta, käynyt tsiigaamassa tutun bändin ja tehnyt vaikka mitä vain unohtaakseni yksin olemisen välttämättömyyden.  Oon maannut kaverin sohvalla ja vältellyt herra J'n kanssa leffaan menoa. Ja sen jälkeen viettäny elämäni tylsimmän elokuva "nautinnon" Ice Age 4'sen parissa. Tuntien sen jälkeen viime viikkojen asioita selvitellessä itseni käytetyksi laastariksi. Ei pitäisi antaa oman kiinnostuksensa herätä ja antaa ihmisille mahdollisuuksia luullen että ne olisi jotenkin erilaisia.

 Yhtään päivää en oo onnistunu olemaan paikoillani, tekemättä mitään - näkemättä ihmisiä. Mut siltikään se ei riitä, kämpän seinät ahdistaa. Tuntuu, ettei mikään riitä. Haluun vaan enemmän menoa, elämää ja meininkiä, etten ehtis säätämään ihmissuhteitani nurin niskoin. Etten ehtis päätymään kävelylle Sattuman kanssa, tuntemaan oloani kotoisaksi ja ehjäksi sen luona. Enkä ehtis olemaan ekstaasissa siitä, että se osaa puhua - toisin kuin tietyt tapaukset. Kaikki tiet vievät aina takaisin Sattuman syliin. Ei kai pitäisi vastata puhelimeen.  Kaiketi oon vain häkkilintu joka ei haluakkaan edes vapauteen. Kusen asiani joka viikko uudelleen, ihan kun en edes haluasi yli.

Pitäis järjestää jostakin aikaa lukea, pari kirjaa odottaa avaamistaan. Oon vaan liian laiska tarttuakseni niihin, aina on muka jotain parempaa tekemistä. Suunnitelmat tuntuu vaihtuvan päivittäin ja aina jostakin ilmaantuu varasuunnitelman varasuunnitelma. Pikkuserkut sentään tulee ens viikolla, se kaiketi rajoittaa sähläämistä ja rauhoittaa. En vaan halua rauhoittua. Pitäis kai vaan tajuta et ei oo mitään kaduttavaa, asiat on hyvin. Mä voin hyvin. Asiat on vaan sekavia. Silti hymyily on helppoa ja huominen on täynnä uusia mahdollisuuksia, ihmisiä ja kokemuksia.